Miksi ripsienpidennysten peseminen on niin tärkeää?

Ensimmäinen edellytys turvallisille ja oikeaoppisesti tehdyille ripsienpidennyksille on asiantunteva ripsiteknikko. On kuitenkin erittäin tärkeää ymmärtää, että kaikkein ammattitaitoisimmankin ripsiteknikon työ valuu hukkaan, jos ripsien kotihoito ei ole kunnossa. Ripsienpidennysten puhdistaminen onkin äärimmäisen tärkeää ripsien pysyvyyden, ulkonäön ja ennen kaikkea silmien terveyden ylläpitämisen kannalta. Tästä blogipostauksesta löydät kaiken tarvittavan tiedon ripsienpidennysten puhdistamisesta. Esittelemme myös ripsiteknikoiden jumaloiman Chrissanthie-sarjan puhdistustuotteet, joiden avulla saat ripsesi suorastaan säihkymään!

 

Miksi ripsienpidennyksiä täytyy puhdistaa päivittäin?

Monella ensi kertaa ripsienpidennyksiä hankkivalla saattaa olla harhaluulo siitä, että ripsienpidennyksiin koskemista tai niiden kastelemista täytyisi vältellä viimeiseen saakka. Tämä ei kuitenkaan pidä ollenkaan paikkaansa, ja syitä siihen on monia.

1. Meikkikertymien ja likapaakkujen ennaltaehkäiseminen

Oikeaoppisesti ripsikuidut asennetaan 0,2 – 0,5 mm etäisyydelle silmäluomesta. Juuri asennuksen jälkeen kuidun ja luomen väli on siis todella minimaalinen. Oman ripsen kasvaessa kuidut siirtyvät luonnollisesti koko ajan kauemmaksi luomesta. Tästä luomen ja kuidun välisesti kasvurajasta kehittyykin hyvin otollinen paikka lian ja rähmän kerääntymiselle. Vaikka ripsienpidennykset näyttäisivät edestäpäin katsottuna puhtailta, ripsien tyvi voi olla aivan muuta.

Runsas silmämeikki tai ihon pohjameikki saattavat helposti aiheuttaa likapaakkuja ripsien tyveen. Kun ripsenpidennyksen liimasidoksen ympärille kerääntyy paljon meikkiä, sidos heikkenee ja pidennyskuitu lähtee liukumaan pois omasta ripsestä. Toisin sanoen ripsien huono hygienia vaikuttaa suoraan ripsienpidennysten pysyvyyteen.

Huomaathan, että vaikka et käyttäisi lainkaan meikkiä, ripsienpidennyksiä tulee silti puhdistaa, sillä päivän aikana ripsiin tarttuu ihon erittämiä öljyjä, ilman saasteita ja muita pöpöjä. Aivan samalla tavalla esimerkiksi hiuksia täytyy pestä, vaikka niihin ei mitään tuotetta laittaisikaan.

2. Blefariitti eli silmäluomen tulehdus

Huonon hygienian seurauksena ripsityvi voi herkästi altistua erilaisille tulehduksille. Näistä yleisin on blefariitti eli silmäluomen tulehdus. Tämä tulehdus aiheuttaa punoitusta, ärsytystä ja kutiavaa tunnetta silmäluomilla. Ääritapauksissa luomet myös hilseilevät ja karstoittuvat tulehduksen takia. Jos huomaat kärsiväsi blefariitista, varaa välittömästi aika ripsienpidennysten poistoon. Älä myöskään pahastu, jos ripsiteknikkosi suosittelee pidennysten poistoa, koska jokainen ammattitaitoinen teknikko haluaa huolehtia ensisijaisesti asiakkaansa terveydestä.

3. Ripsienpidennysten ulkonäkö sekä huoltovälin pidentäminen

Pesemällä ripsiäsi et ainoastaan ennaltaehkäise tulehduksia ja meikkikertymiä, vaan suoranaisesti säästät rahaa. Kun peset ripsienpidennyksesi päivittäin oikealla tuotteella, ripsienpidennysviuhkat pysyvät nätisti auki. Mitä paremmin pidennykset pysyvät viuhkoittuneina, sitä paremmin ne myös peittävät pudonneiden kuitujen aiheuttamia koloja. Kun pidät ripsienpidennyksesi puhtaana,  säästät pitkällä aikatähtäimellä rahaa, sillä puhtaat ja erotellut ripsienpidennykset säilyvät kauniina pidempään kuin likaiset ja sumppuun menneet pidennykset. Myös itse ripsihuollossa koko aika voidaan käyttää uusien ripsikuitujen asentamiseen sen sijaan, että ripsiteknikko joutuisi huollon aluksi käyttämään aikaa ripsienpidennysten puhdistamiseen.

 

Miten ripsienpidennykset puhdistetaan?

On erityisen tärkeää muistaa, että ripsienpidennyksiä EI saa puhdistaa öljypitoisilla tuotteilla. Öljyt liuottavat ripsiliimaa ja aiheuttavat pidennyskuidun ennenaikaisen putoamisen. Markkinoilta löytyy monia erilaisia ripsienpidennysten puhdistamiseen tarkoitettuja tuotteita, mutta niistä suurimman suosion on ansaitusti saavuttanut Chrissanthie-tuotesarja. Oman mieltymyksen mukaan voit valita joko vaahdon tai geelin.

Chrissanthie Foam Eyelid Cleanser -puhdistusvaahto on hellävarainen mutta tehokas tuote. Vaahtomaisen koostumuksensa ansiosta puhdistusaine “tunkeutuu” ripsien väleihin ja puhdistaa tehokkaasti.

Chrissanthie Eyelid Cleanser -puhdistusgeeli toimii erityisen tehokkaasti silmämeikin poistamiseen. Tuote soveltuu kuitenkin mainiosti myös ihan päivittäiseen ripsien pesuun.

 

Ripsien puhdistaminen vaihe vaiheelta:

1. Kastele ripset vedellä ja levitä puhdistustuotetta ripsiin ja silmäluomiin joko sormin tai puhdistusharjalla. Älä hankaa tai hiero ripsiä voimakkaasti, vaan levitä tuotetta ripsien suuntaisesti. Puhdistaaksesi ripsien tyven tee kevyesti pientä edestakaista sivuttaista liikettä joko sormin tai puhdistusharjalla ripsien tyvessä.

2. Huuhtele ripset vedellä.

3. Kuivaa ripset painelemalla niitä kevyesti pyyhkeellä yläpuolelta. Älä hankaa tai vedä pyyhettä ripsiä pitkin.

4. Kun ripsienpidennykset ovat kuivuneet, harjaa ripset ripsiharjalla.

Tee ripsien puhdistuksesta päivittäinen rutiini, niin ehkäiset tulehdusten syntyä ja pidennät ripsienpidennysten pysyvyyttä. Huomioithan kuitenkin, että ripsienpidennyksiä ei saa kastella ensimmäisen 24h aikana huollon jälkeen, joten aloita puhdistaminen vasta seuraavana päivänä.

 

Tämän blogipostauksen ohjeita seuraamalla silmäsi, ripsiteknikkosi ja lompakkosi kiittävät!

Chrissanthie-tuotteet kuluttajille löydät täältä!

Chrissanthie-tuotteet jälleenmyyjille löydät täältä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *